perjantai 3. elokuuta 2012

Kesän kuulumisia

Koko kesän mielessä on ollut blogipostaus kuulumisista, mutta se on vähän jäänyt. Toki ei olla mökillä ihan hirveesti kesällä aikaa vietettykään. Työpäivän jälkeen auringon paisteella ei ole juuri jaksanut istua enää koneella. Aika on pikemminkin mennyt oman kodin etsimiseen ja siihen on todellakin kulunut energiaa ja aikaa... Yhdet kaupat saatiinkin jo melkein tehtyä kun ne sitten peruuntuivatkin viime metreillä. Sitten taas piti aloittaa tyhjästä ja samassa tilanteessa ollaan edelleen. Ehkä se oma kotikin jossain vaiheessa vielä löytyy... pitkäähän peukkuja! Hakusessa siis rintamamiestalo tai pohjalaistalo haja-asutusalueelta isolla markilla, johon joskus voi siirtää vaikka aitan tai kaksi. Alueena siis Ilmajoki tai Jalasjärvi! Lutti pihaan on kyllä yksi suurimmista haaveista ja jos ei vanhaa löydy, sitten tehdään uusi. Puita kyllä riittää kunhan joku jaksaisi vaan ruveta niitä kaatamaan...


Mutta sitten takaisin tähän mökkipostaukseen.

Eli mitäs viime postauksen jälkeen onkaan sitten tapahtunut? Noh, ollaan karkotettu hevosmuurahaisia, saatu viimeinen huone valmiiksi juhannukseksi, maalailtu muutama ovi, vietetty juhannuskekkereitä ja mökin "tupareita" juhannuksena, yövyttiin mökillä juhannuksena ekan kerran, saunottu, saatu lahjoituksena taas hieman vanhoja huonekaluja jotka säilöttiin mökille odottamaan sitä omaa oikeaa kotia, grillattu ja köksäilty mökillä kaverien kans kaikenlaisia herkkuja... Siinähän se kesä on sitten mennytkin. Tässä siiis kuvasatoa parilta menneeltä kuukaudelta!

Elikkäs kesäkuussa E raaputti ulko-ovet vanhasta maalista, M käänsi saranat ja maalasi ovet. Nyt ovet aukeaa ulospäin ja se on meidän mielestä vähän käytännöllisempää.



Vipa kämppään, kuten muihinkin huoneisiin, laitettiin pohjalle niskat, pohjarimat, tuulilevyt, tervaparit ja paperin listat ja lopulta sitten puhallusvilla, joka möyhennettiin taasen porakoneella! Köh kuinka pölyystä hommaa!






Meillä oli tälläkertaa käytössä Ekovilla.



Tässä siis villan päälle laitettu suojapaperi ja siihen sitten asennettiin lattialankut pontteihinsa. Lankut on M:n äidin vanhasta kototalosta. Niistä hiottiin vaaleanpunaviolettinen maali pois ja jätettiin vielä puupinnalle. Kierrätystä kierrätystä! :) Samoja lankkuja käytettiin myös kuistin lattiassa, joten lankut tuli todella tarpeeseen.




Kuistin lattia valmiina!



Viimeinen huone eli pikkumakkarin lattia valmiina. Ikkunalistat tosin vielä puuttuu... 



Tässä vipa kämppä edes sinnepäin sisustettuna.


Tässä on sitten meidän juhannuksen kesäpeti :) Löydettiin kirppikseltä kunnon paksut 70-luvun oranssit vanutäkit, jotka piti koko yön lämpimänä. Sängyssä oli muuten hyvä nukkua, mutta 180 cm leveään sänkyyn tottunena meinas tulla vähän ahdasta. Niinhän siinä sitten taas kävi, että M nukkui keskellä sänkyä ja E ihan laidassa. Siitä tuli palkaksi selkäkipu, mutta kärsimys kannatti. Oli ihana herätä aamulla kun hirsitupa kylpi auringonpaisteessa!


Sitten koittikin jo juhannuslauantai! Kummityttö toivottamassa vieraita tervetulleeksi Kotirantaan!


Nyyttärimeinigillä pistettiin pöydät notkumaan herkkuja! :)


Tästä kirppikseltä 60 €:llä ostetusta pirtinpöydästä ja penkeistä tuli ihanat kun maalattiin ne valkoiseksi! Kyllä kelpas syödä mansikkakakkua kivassa pöydässä istuen.



Juhannuksen jälkeen elämä mökillä sitten hiljenikin reippaasti. Välillä vietiin sinne lahjoituksena saatua tavaraa. Jälleen kerran saa sukua kiittää näistäkin tavaroista. :)

Eli tästä 60-luvulla valmistetusta koivuisesta pirtinpöydästä tulee sitten joskus pöytä omaan tupaan. Pöytä on aikanaan teetetty puusepällä E:n mumman ja paapan uuteen kotiin. Lakkauksetkin penkeistä lähteneet, kun lasten tehtävänä on kuulemma ollut penkkien porstaus juhlapyhiksi, esim. jouluksi ja juhannukseksi. Kiitos pöydästä Harri-enolle! :)


Seuraavien tavaroiden lahjoittaja on taas sama tuttumme Seppo, joka antoi meille ne kaksi isoa valkoista tuvankaappia. Tässä vanha huoneentaulu varmaankin n. 1920-luvulta. Hieno kukkapiirros on jotenkin hävinnyt lasin alta, ehkäpä pitäisi jotenkin joskus yrittää fiksata sitä... Pahoittelut huonosta kuvasta! :/



Ihana pöytä on maalattu aikansa retrovärillä, kun alkuperäiseen on kyllästytty. Pöydässä on oikeasti vain yksi laatikko, pienet sivulaatikot on laitettu vain silmänlumeeksi ;).



Tämä lautashylly on myös saanut pintaansa kiiltävän punaisen värin. Hylly on vielä pyyhimättä ja siksi tosi pölyinen. Keskirima pitää joskus värkätä, se näyttää puuttuvan. Hylly on aikanaan sahattu irti alaosastaan, harmi. Alaosaa ei ainakaan tällä hetkellä ole tietoa.




Sitten esittelyssä E:n ostama sivustavedettävä, jonka hinta ei hirvittävästi kukkaroa tyhjentänyt. 150 €:llä sai sen valmiiksi valkoisena maalattuna. Toki jonkun mielestä se on pilattu maalilla, kun alkuperäinen ootraus jäi sinne alle, mutta me ei niin niistä ootrausista piitata, joten ei haittaa, että joku teki "peruuttamattoman päätöksen" maalatan sängyn valkoiseksi. Tämä sänky ei ole mikään kauhean vanha... tosi vaikea arvioida sen ikää, mutta olisiko jostain 1920-luvulta? Yllättyisin jos joku paremmin tietävä sanoisi sen olevan vanhempi. Siis jos edes on niinkään vanha kuin ajattelen. Vähän sellainen köyhän miehen malli eikä mitenkään hyvin tehty talonpoikaishuonekalu. Mutta niin h_a_l_a_p_a että oli pakko ostaa pois. :D





Samaisella myyjällä oli talo ja varastot täynnä kaikkea muutakin mukavaa suomalaista antiikkia aina 1600-luvun savupirttipöydistä keräilyharvinaisuuksiin, jotka on nähty vain eräässä kirjastosta lainatussa talonpoikaishuonekalukirjassa. Tämä kyseinen henkilö sattui olemaan juuri se, johon kirjassa viitattiin monenkin harvinaisen huonekalun kohdalla "yksityisen kokoelmissa". Kateus nostaa päätään! Museotkin on kuulemma kiinnostuneita monestakin hänen omistamastaan harvinaisuudesta. Olispa lottopotti, niin ei tarvisisi vain ihailla vaan voisi ostaa jokusen helmen itsellekin. Toisaalta... 3000 euroa ko. myyjän varastossa olleesta eräästä ihanasta käsin maalatuilla ruusuilla koristellusta 1700-luvun renginkaapista (en nyt tiedä sille parempaakaan nimeä) ei tunnu huonolta investoinnilta. Jokainen sijoittakoon rahansa itse niinku parhaaksi näkee... Mutta oltiin aivan äimän käkenä kun mies näytti meille tavaravarastoitaan, luultavasti niiden keräilyharvinaisuuksien näkeminen oli todellakin once-in-a-lifetime kokemus! Mutta E haluaisi sinne uudestaan ihastelemaan niitä vielä. Ehkä pitää tehdä myyjän kanssa uudestaan jotain kauppoja jos sais uuden esittelykierroksen :) 


Ps. jahka tuo edellämainittu kirja löytyy vielä kirjastosta, voidaan vinkata sen nimi tänne jos jotakuta kiinnostaa. 

Sitten vähemmän historialliseen huonekaluun, mutta sitäkin kivempaan. Sattui käymään onnenpotku, että saatiin tämäkin kaappi lahjoituksena, kun E on netistä etsinyt juurikin tälläistä! Toki sellainen yksiovinen vähän suurempi ja vanhempikin kaappi kelpaisi, mutta tälle löytyy kyllä käyttöä lähitulevaisuudessa.


Sitten vielä loppuun pari retroa kahvimyllyä. Näiden lisäksi saatiin useampi kahvipannu, Arabian arvokkaita n. 20-60 luvulla valmistettuja astioita (joista yksikin oli Suomen sodan 100-vuotismuistolasi, hinta tais olla netissä lähemmäs 100 €!!!) Siitäkin vois jokus laittaa kuvasen kunhan muistais ensin ottaa sen kuvan :)





Seuraavaksi ei ole mökillä enää tiedossa mitään suurta projektia, ainakaan vielä. Tosin M:llä alkoi vasta nyt kesäloma, joten kuitenkin keksii ruveta tekemään sielä jotain. Jos ei muuta niin etsii, kaivaa ja hävittää hevosmurkkupesän. Ne on epätoivottuja vieraita hirsitaloon ja jos ei halua tuhlata niihin jokakerta kasaa myrkkyä, on ne parempi hävittää kerralla.

Kuulumisiin!




E&M