keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Operaatio hiekan lapiointi: viimeinen huone eli makkari

Maaliskuun loppupuolella jatkettiin viimeisen huoneen aukikaivamista, joka oltiin aloitettu jo aikoja sitten. Vajaa puolet huoneesta oli siis lapioitu, joten "viime metreillä" mentiin :). Kuvassa oikealla näkyy siis jo aiemmin aukikaivettu seinänvierusta.



Eli ei muuta kuin hihat heilumaan! Muissa huoneissa oltiin tehty niin, että E lapioi ja M miehenä kaatoi painavia sankoja ikkunasta peräkauhaan. Tällä kertaa vaihdettiin osia niin, että tehtiin pienempiä sanogollisia jotka E jaksoi nostaa ja kaataa ikkunasta. Nyt niitä ei tarvinnut yrittää heittää traktorin peräkauhaan, vaan päätettiin kaataa hiekka suoraa ikkunasta maahan. Suunnitelmissa on myöhemmässä vaiheessa nimittäin vetää maata talon ulkopuolelta, kivijalan ympäriltä talosta poispäin. Silloin kaikki katolta valuva vesi valuu talosta poispäin, eikä jää makaamaan kivijalan juureen ja mädännyttämään kaikkea kuten tähän asti. Lattiasta tuleva hiekka tasattaisiin siis ikkunan alle kertyvästä kasasta aikanaan matalaksi.



Tähän vaiheeseen kaivuu suurinpiirtein saatiin kun E:n sisko perheineen ilmoitti tulevansa käymään ja tuovansa pullakaffit tullessansa. Oltiinkin kyllä ansaittu tauko, vaikka pullakaffit keskellä kaaosta kuulosti kovin eksoottiselta...


Pienimmät kaksoslikat tietenkin tykkäsi juoksennella alaspäin viettävässä pihassa ja isommat tenavat innostuivat lumitöihin, pyytämättä :). Ja saatiinhan me ne kaffitkin juotua keskellä lumista pihaa. Sehän on vain järjestelykysymys! 

Kaffia ja pullaa...


...lumitöitä... 


...ja iloista talviriehaa!


Vieraiden lähdettyä työt kuitenkin jakui ja saatiin huone valmiiksi. Ja taas näitä kiviä pukkas... Isoimmat niistä jätettiin sisälle...


... ja pienimmät heitettiin ikkunasta pihalle, josta ne joskus pitää taas jaksaa lastata traktorin peräkauhaan. Nyt takapihalla vaan oli lunta niin paljon, ettei traktoria tuohon olisi saanut ajettua.


Tuossa sitten vielä se hiekkakasa joka huoneesta tuli. Toki kasa oli huomattavasti korkeampi ennen levitystä, lähes ikkunan alakarmin tasalle.


Lähdettiin sitten vielä lopuksi käymään tontin rajalla olevalla ladolla, jonka M osti naapurilta. Hirsistä voi aikanaan tehdä pihasaunan, uuden ulkohyysin tai muuten vain jemmata hirret talteen.

Lunta oli ainakin paljon!


 Ja siinähän se mökki/lato nyt on, meidän markin navetan takana maiden rajalla. Etuosa on lautaa, koska se on toiminut aikanaan heinälatona, mutta toinen osa on hirsirunkoinen ja siellä on oikein ikkunakin. Hirsiosassa ovat aikoinaan asuneet talon alkuperäiset rakentajat odotellessaan oikean talon valmistumista. Ei ole helppoa elämä ollut 50-luvulla, kun useampilapsisen perheen on mitänyt mahtua max. 15 neliöiseen pieneen huoneeseen yhtä aikaa. Hirsien välejäkin on yritetty aikanaan kovasti tilkitä räteillä ja sanomalehdillä... Tiedä sitten onko siitä juurikaan ollut apua.





Ikkuna on nykyään tukittu laudoilla.


Tuossa keskellä näkyvä harmaa betonijuttu on aikoinaan ollut hella tai muuri, joten kyllä tässäkin on vain asuttu kun on ollut pakko.




Tätä siis tällä kertaa.


E&M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti